Päätin asentaa patolevyn itse. Rakennus Henria olisi laskuttanut siitä 700e, mutta itse materiaalit sain noin sadalla eurolla. Tilasin materiaalia liiaksin asti, koska pääsuunnittelijamme vinkkasi, että voin puolittaa patolevyn ja asentaa sen 50 cm korkeana. Monesta suunnasta olen kuullut, että patolevyn asentamisesta ei tule mitään yksin. Tuohon varmaan vaikuttaa materiaalivalinnat ja se, että tarvitseeko levyä taittaa alaosastaan. Meltexin materiaalit toimivat hyvin ja pystyin asentamaan levyn suorana, joten kyllä sen asennus hyvin onnistui yksinkin. No oli mulla poika 8-v välillä seurana.
Onneksi betoni oli vasta 1-2 päivää vanhaa, joten aivan kovimmillaan se ei vielä ollut. Kannattaakin sijoittaa patolevyn asennus heti valun jälkeen. Hyvin tuntui Bilteman supertehokas 500W iskuporakonekin riittävän asennustarkoitukseen. Poranteriä kannattaa varata useampi. Itsellä meni viitsien terään urakassa. Ja ei kannata vaihtaa vahingossa pois iskuporakonemoodista sillä se on varma keino saada terä pilalle. Tehokkaammalla koneella olisi saanut kyllä nopeutettua urakkaa, mutta kyllä se melko nopeasti onnistui silti. Loppulaskelma oli se, että listoitus mukaan lukien tunnissa saa aikaan 10 metriä valmista patolevyä. 70m patolevytttämiseen itsellä meni siten 7h.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti