Perheen hallituksella on ollut vastuu takan valinnasta. Kisassa on ollut kolme vaihtoehtoa ja kyllä me melko varmasti päätös ollaan jo tehty. Ehkä voisi odottaa Asta-messujen yli jos vielä yllätyksiä tuleekin vastaan. Hintataso eri toimittajien välillä näyttää olevan hyvin tasainen. Päätökseen vaikuttavia tekijöitä oikeastaan pienet erot laadussa ja yleinen palaute asennuksen ja takuun toimivuudesta mitä on saanut lukea laadukkailta Suomi24 jne. keskustelupalstoilta :)
tiistai 31. tammikuuta 2012
perjantai 27. tammikuuta 2012
Maanrakennustarjouksia & perustustarjouksia
Näyttäisi siltä, että tulemme aikaistamaan aloittamista keväällä. Kaupungilta tuli 18.1 tieto, että aloittavat seuraavalla viikolla rakennuslupamme käsittelyn. Ei siis kovin pitkät jonot enää tai ainakaan näin talvella. Käsittelyyn siis noin 5 viikkoa ja pari viikkoa lainvoimaisuus-aikaa päälle.
Talonpaketin nosto aloitus on nyt sovittu viikolle 15, mutta koska rakennuslupa on jo käsitelty ja palaset hyvinkin kasassa voimme aloittaa jo aikaisemmin. Maanrakentaja ja perustuksien tekijän löytäminen onkin ollut jo akuutisti työn alla.

torstai 26. tammikuuta 2012
Sähkösuunnittelua
Sähkösuunnitellijaksi valitsimme Jorma Rautava -nimisen henkilön. Kyselin tarjouksia useammaltakin sähkösuunnittelijalta ja tarjouksia sainkin, mutta aktiivisuus jatkokysymyksiin oli todella passiivista. Lieneeköhän ollut asennuskeikkoja ja oikeita töitä. Jorma taas aktiivisesti soitteli ja kertoi ajatuksiaan toteuttamisvaihtoehdoista ja täten päädyimme häneen.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Valaistussuunnittelua
Valaistusuunnittelua emme ole ottamassa ulkopuolelta vaan itse ja sähkösuunnittelijan avustuksella suunnitellen. Moni on varmaan tutustunut Adluxin kodinvalaistusoppaaseen. Itsekin tuli luettua sitä ja säikähdettyä sen ohjeista. Itse tulkitsin oppaan tiedot suoraan näin: a) halogeenivalaisimia ei kannata laittaa asuntoon b) Lamppujen tulee olla täysspektrisiä loisteputki-päivänvalolamppuja ja ledeilläkään ei saa vastaavaa tasoa ja c) valaistuksen tulee pääosin olla epäsuoraa.
Onneksi yksi tuttu on valaistussuunnittelija vaikka omakotitaloihin ei suunnitelmia teekään. Kysäisin häneltä, että kuinka tarkasti tuota opusta kannattaa lukea. Hänen vastauksensa oli, että oppaan ohjeet soveltuu lähinnä julkitilavalaistukseen. Kodissa liika päivävalo aiheuttaa helposti kalsean vaikutelman etenkin loisteputkia käyttäen. Kodissa pitää olla myös tunnelmaa. Hyvässä kodinsisutuksessa valoa on useassa eri tasossa: epäsuoraa valoa, koristevalaisimia ja työpisteen valoja. Työpiste voi olla myös lukunurkka tai sänky... Kaikkien olisi hyvä olla himmennettäviä. Nyt on markkinoille tullut myös tekniikkaa, jolla voi säätää värilämpötilaa kylmästä lämpimään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)